Bob Dylan elämänsä kunnossa

Maailmalta kiirineet huhut Bob Dylanin uudesta esiintymisnnosta eivät
olleet liioiteltuja. Alun pliisu yleisö ja Hartwall-Areenan jähmeät
permantopenkit saivat väistyä, kun keikasta innostuneet Dylan-fanit
syöksyivät lavan kannustamaan tähteä ennennäkemättömiin suorituksiin.
Kun Bob Dylan, 58, ja viulisti Isaac Stern, 79, palkittiin tiistaina
Tukholmassa musiikin Nobeleina pidetyillä Polar Music -palkinnoilla mies
oli tilaisuudessa hyvin vaivaantuneen oloinen. Ainoa hymy herui Ruotsin
kuninkaalle Kaarle Kustaalle, kun tämä ojensi rocklegensalle 720 000 markan
arvoisen diplomin. Myöhemmin pidetyille illalliskutsuille Dylan ei sitten
enää ilmestynytkään, vaikka jotkut olivat odottaneet mieheltä jopa pientä
lauluesitystä.
Dylanille tyypilliseen tapaan hänen tämän vuoden Euroopan-kiertuettaan ovat
varjostaneet tiukat haastatteluista kieltäytymiset ja yllättävät
kuvauskiellot, jotka koskevat jokaista esityspaikkaa ja niin mediaa kuin
yksityishenkilöitäkin.
Silti kiertueelta on kiirinyt huhuja, että Dylan on energisempi kuin
pitkiin aikoihin ja konsertit todellisia elämyksiä. Muun muassa viime
lauantaina Lundissa ja sunnuntaina Göteborgissa legenda oli elämänsä
vedossa. Sen vuoksi moni suomalainen Dylanin ystävä, joka ei normalissa
tapauksessa olisi konserttiin vaivautunut, suunnisti eilen suurin odotuksin
Hartwall-areenalleS

Tunnelma katossa
Alku ei näyttänyt hyvältä. Dylan tuli samaan aikaan lavalle kun osa
yleisöstä vielä etsiskeli penkkejään. Avausbiiseissä Roving Gambler ja
Times They Are A-Changing bändi ei löytänyt rytmiä ja Dylanin soolokäsi
haparoi.
Seuraavat biisit soivatkin jo tyylikkäästi, mutta jähmeä yleisö istui
penkeissään reagoiden vain taputtamalla. Kuitenkin klassikot -Just Like A
Woman sekä Stuck Inside The Mobile On This Memphis Blues Again -
muistuttivat levyllisiä esikuviaan ja saivat yleisöltä jo paremmat aplodit.
Mutta konsertin loppuvaiheessa alkoi tapahtua. Kourallinen kuudesta
tuhannesta kuulijasta ryntäsi lavan eteen vetäen mukanaan ison joukon muita
Dylan-diggareita. Satapäinen lauma kerääntyi kannustamaan legendaa, joka
yltyi venyttämään yleensä melko tylsältä kuulostavan biisin uskomattomiin
mittoihin.
Tunnelma nousi kattoon asti ja Dylan veti sittenkin kaikkien aikojen
parhaan keikkansa Suomessa. Encoren Dylan aloitti melko tuoreella ja synkän
mahtipontisella Love Sick - biisillä. Like  Rolling Stonen alkaessa juttu
oli pläkki, Dylan on elämänsä kunnossa. YUP:n Jarkko Martikainenkin
hymyili: - Kyllä...oli parempi mitä odotin.

- Juuso Räsänen (Iltalehti 000517)

Bob Dylan mykisti

Se ei ollut yhteislaulutilaisuus - 6 000 ihmistä kuunteli eilen Bob Dylania
hiirenhiljaa. Dylan ei jäänyt ihmettelemään pitkäksi aikaa maanantaina
Tukholmassa pokkaamaansa Polar-musiikkipalkintoa. Eilen kiertävä
laulaja-lauluntekijä oli taas sorvin ääressä Hartwall Areenassa.
Kuulijat olivat luultavasti hiljaisempia kuin vastaava ihmisjoukko
yhdessäkään rockkonsertissa ennen tätä. Mestarin tekstit haluttiin
kuunnella tarkasti. Suosionosoitukset toki raikuivat, mutta vain silloin
kun kappaleet tunnistettiin tai niistä kiitettiin.
Ja mikäs oli Dylania kiitellessä. Ailahtelevaisuudestaan tunnettu mestari
oli säilyttänyt Ruotsissa valloittaneen hyväntuulisuutensa. Areenassa
koettiin yhtä intohimoinen keikka kuin lundlaisen opiskelija-asuntolan
paljon pienemmässä liikuntahallissa lauantaina.
Konsertin rakenne oli myös sama kuin Ruotsissa: ensin Dylan ja nelimiehinen
bändi soittivat 40 minuuttia akustisesti, sitten saman verran sähköisesti.
Lopun ylimääräisissä kappaleissa kuultiin muun muassa klassikot Blowin' In
The Wind ja Knockin' On Heaven's Door, mitkä eivät kuuluneet Lundissa
ohjelmistoon.
Kohokohtia olivat lisäksi koskettava Just Like A Woman sekä Bo
Diddley-laina Not Fadeaway, jonka vimmainen esitys kiteytti Dylanin ja
bändin tiukan soittovireen.
Dylan on elämänsä kunnossa, mutta konsertin aikana ei voinut olla
ajattelematta kuinka Sörnäisten metroasemalla riittää ruuhkaksi asti
parempia laulajia kuin narisemisesta taiteen kehittänyt Dylan.
Dylanin tasoiset biisintekijät ovat kuitenkin maailman metroissa
harvinaisia tuttavuuksia he ovat limusiinikyytinsä ansainneet

- Pasi Kostiainen (Ilta-Sanomat 000517)

He came, he sang, he conquered Dylan in fine form

 
Perhaps it was the sense of responsibility after collecting that Polar
Music Prize (though he looked pretty glum in Stockholm), or perhaps he
just had a good day here in the spring sunshine, but Bob Dylan's set at
the Hartwall Arena in Helsinki yesterday evening was a killer, and clearly
the best of his four performances in Finland to date.
The often quirky Dylan seemed to be thoroughly enjoying himself, even in
front of a somewhat subdued and besuited house - we live in an age,
remember, where many no longer pay for their "spectacle" concert tickets
and where a sizeable share of the hospitality audience come expecting to
hear copies of the records they dimly recall from their youth - and he was
focused and working hard throughout. Hell, he even launched into a Chuck
Berry duckwalk at one point: how many people can claim to have witnessed
THAT?
Right from the opening acoustic set, which featured a rather faltering
Times They Are A' Changing (he dropped a few lines here and there and his
picking was a bit off) and lovely versions of It's All Over now, Baby Blue
(plus harp) and Tangled Up In Blue, Dylan fans knew they had been right to
trust the old man one more time.
Those who had come wanting a string of old favourites were only
disappointed in the sense that the arrangements made it impossible to hum
along, and those who lost touch with Dylan when he went electric - well,
they had a chance to catch up now as he and the band rocked out in
excellent style and finally got people out of their seats with
barnstorming versions of Maggie's Farm and Leopard Skin Pill-Box Hat,
before the show ended in poignant renditions of Knocking on Heaven's Door
(where the harp came out again) and Blowin' in the Wind and a totally
titanic Rainy Day Women #12 & #35.
All credit to Mr Dylan - too often big-name artists have come here without
knowing much more than that it's Tuesday and this isn't London, but he
will have won a good many friends on the strength of last night's
appearance. He may not flagrantly woo his audiences like a Tom Jones or
invite people to "singalongaBob", but he wins them over just the same, and
even if you aren't a devotee it's awful hard to fault his commitment to
the music, or his contribution to late 20th century culture. Now if he'd
only gone and played Forever Young and Watchtower, too...

- William Moore (Helsingin Sanomat's International Edition)